Makoillessani thai-hieronnassa hieroja kysyi pidänkö jostain muusta aasialaisesta asiasta. No, “aasialainen asia” on aika laaja käsite, mutta kun luettelin muutamia aasialaisia tuotteita ja palveluita, joita saa päivittäin Euroopasta ja joista todella pidän, hieroja sanoi minun olevan todellinen Aasian fani.
No mitä vastasin hierojalle? (Puhua pälpätin, vaikka treatmentin aikana pitäisi olla hiljaa. Mutta mitäs kysyi, hihii… ) Esimerkiksi voisin loppuelämäni syödä vain aasialaista ruokaa, erityisesti japanilaista ruokaa, olen täysin pudonnut joogaan, aivan koukussa piikkejä täynnä oleviin eritasoisiin terapiamattoihin, kahvi on vaihtunut vihreäksi teeksi, keittiön kaapit ovat pullollaan chiliä, satay-kastikkeita, lasinuudelleja, tom-yum-keitto on bravuurini, flunssaisena hieron vartalolle “käärme-salvaa”, chipsit ovat vaihtuneet wasabi pähkinöihin..yms.


Länismaisen kulttuurin suosimaa maitoa en ole koskaan juonut (yök, paitsi äidin rinnoista, heh…), enkä voi sietää vaaleaa leipää, perunasta tulee “jäykkämäisen” paha olo ja pasta tökkii. Nuo kaikki ovat vain turhaa hiilaritäytettä masuun. Myös maito on turhaa, vaikka Valio kuinka yrittäisi lässyttää maidon tärkeydestä. Ja pa**kat. Olen aina kyseenalaistanut länsimaisen lääketieteen tuotteet (eli lääkkeet) ja yrittänyt löytää vastinetta kiinalaisesta lääketieteestä. Siitä en nyt lähde avautumaan, menisi liian monta sivua…
Kyllä, taidan olla Aasian fanittaja, mitä tulee ruokakulttuuriin, historiallisiin urheilulajeihin ja terveyden huoltamiseen. Toisin sanoen, back to basics! Olet mitä syöt.


December 1, 2009
Aivan, ihminen on mitä syö. Ja kiinalainen lääketiede on tulvillaan viisautta!