…HUVITTAVA MUSAKESKUSTELU

Posted by : viivi on August 02, 2009
Yleistä höpötystä

Viikolopun riennoissa eräs henkilö hehkutti Frederikin keikkaa. Ja kun myönsin nähneeni jossain lehdessä kuvan artistista, mutta ettei minulla ole tietoa millaista on Frederikin musiikki, keskustelukumppanini järkyttyi. Sitten hän tiedusteli kenestä kotimaisesta artistista pidän. No siihen on tietty selkeä vastaus: Anna Puusta ja Jenni Vartiaisesta - tietenkin. Mutta se ei riittänyt, hän halusi että mainitsisin jonkun “raskaamman sarjan” iskelmätähdestä. Öööö… en osannut vastata, sillä en ole koskaan nähnyt suomalaisen iskelmätähden esiintyvän. Toki TV:ssä ja radiossa kotimaista humppaa paukutetaan, mutta silloin voi vaihtaa kanavaa ja sen olen näköjään aina tehnyt.
Jari Sillanpää on ihmisenä ihana ja monet ovat kehuneet Jarin lavakarismaa, joten joku päivä on tarkoitus päästä ihailemaan Sillanpään keikkaa. Paula Koivuniemen olen joskus livenä nähnyt, mutta sitä keskustelukumppanini mukaan ei kuulemma lasketa: kuuluu katsokaas suomalaisten yleissivistykseen. Miksi? En koe eläneeni pullossa jos lapsuudessani kuulin vain esimerkiksi Elvistä, CCR:ää tai Sibeliusta. Ja 90-luvun ihana MusicTV toi olohuoneisiin kansainväliset musatähdet videoineen. Eihän kaikki amerikkalaisetkaan rakasta countrymusiikkia…
Sitten keskustelukumppanini tiedusteli mikä on upein keikkakokemus minkä olen kokenut. Vastaukseni oli Erykah Badu ja Foo Fighters. Ja kas, hänellä ei ollut aavistustakaan mistä puhuin…

En ole koskaan aikaisemmin näin herttaista hömppäasiaa pohtinut, mutta huvituin kun huomasin ettei minulla ole aavistustakaan miten Kari Tapio tulkitsee kappaleitaan tai Lauri Tähkä tai Mattilat (eikö niitä laulajatyttösiä ole aika monta…?) tai tai tai…enempää en keksikään.

Onneksi tämä on mielipideasia ja meillä on maailman musiikkikulhossa laaja anti.

3 kommentteja / Kommentoi tästä to …HUVITTAVA MUSAKESKUSTELU

A
August 2, 2009

Eikö se ole sivistymätöntä, jos ei osaa Volgan sanoja ulkoa. Jokainen suomalainen osaa ne!

Turhin julkkis
August 2, 2009

Frederik taitaa yksinkertaisesti olla jo sen verran vanhaa vuosikertaa (s.1945), että et ole joutunut “kärsimään” hänen tuotoksistaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Frederik

Frederik muistetaan varmaankin lähinnä biisistään “Olen 3-kymppinen” ja lukuisista muista hyvin kevyistä hengen tuotteista. Hänet on epävirallisesti nimetty “junttidiskon kuninkaaksi” ja on tunnettu macho-imagostaan.

http://www.youtube.com/watch?v=3Tp3Ayz0_1g

Hänen taiteellisuutensa ei liene koskaan ollut mikään pointti, lähinnä hän lienee tehtaillut noita tekeleitään kaupallisessa mielessä.

http://www.youtube.com/watch?v=KVezY5jdDiI

Foo Fightersilla on hieno se video, jossa ne heittää kaikkea roinaa sillalta ja lopuksi kokonaisen talon… mikäs sen nimi nyt olikaan? Times Like These..

Annafani
August 2, 2009

Anna Eriksson on aika kova mimmi,unohdit sen mainita:s…

..kuuluu maamme upeimpiin artisteihin ehdottomasti!!Osasi tulkita taannoin Haaveiden ilta-ohjelmassa hienosti vanhoja klassikkoja,kuten Marilyniä ja Elvistä!!! Harva samanlaisiin suorituksiin kykenee;)

Jätä kommentti

Viivi Avellan