Muutamat Hollywood-tähdet ovat yllättäen ilmoittaneet ilahtuneensa uutisesta, jossa kerrotaan Black Eyed Peas-yhtyeen laulajan Will.I.Amin antaneen turpiin juoruista rohkeaan sävyyn bloggaavalle Perez Hiltonille. Tämän julkihomon blogi on yksi maailman luetuin; vuonna 2007 hän kertoi sivuillaan käyneen noin 9 miljoonaa eri vierailijaa vuorokauden aikana. Perezillä on omalaatuinen tyyli keksiä Hollywood-juoruihin oma näkökulmansa, mikä ei tietenkään kaikkia miellytä. Kyseinen bloggari kirjoittaakylläkin pääsääntöisesti positiivisia juoruja. Perez Hilton on kuitenkin ottanut tietyt julkkikset jatkuvan ivansa kohteeksi, kuten Lindsay Lohanin ja Black Eyed Peasin laulajan Fergien (Eli Fergien bändikaveri veti bloggaria kuonoon). Harvemmin tämä julkihomo miehiä, varsinkaan nuorempia miestähtiä pilkkaa. Koskahan täällä kotoisessa Suomessa (siis siellä…terkut Sveitsistä) kärkäskynäiset perättömistä juoruista kirjoittavat toimittajat ja kolumnistit saavat turpiinsa… Mutta ei, suomalaiset rakastavat ilkeitä juoruja. Rauha maassa.


June 25, 2009
No toi on ollut naurettavaa farssia ikuisesti ja tulee aina olemaan.
Perez elää julkkiksilla ja julkkikset julkisuudellaan, joten symbioosi on välttämätön paha…. eikä ketään kiinnosta, eikä ihmiset oikeasti kaikkia noita juttuja edes usko. Perezin turpiin veto osoittaa, että vetäjällä ei ole homma hanskassa yhtään Pereziä paremmin. Samassa pa*kassa molemmat yhtä syvällä.
Rauha maassa.