Huokaus! Ystävillemme on tullut uusi perheenjäsen, Kerttu 8 viikkoa-vee. Tämäkin mäykkypentu on Siuntiosta  Badamtams-kennelistä, josta meidän Viljo ja Escobar on hankittu. Kerttu onkin sitten tuttaviemme pesueen VIIDES mäyräköirä! OHO! No, meillä on vasta kaksi ja niissäkin on jumpattavaa. Taidamme olla aika hassuja mäyräkoirafaneja… Lasken jo tunteja koska näen Kertun, joka tuoksuu vauvahauvalle! IHANAA!
Meidän kundit Viljo ja Escobar saavat uuden kaverin. Yliaktiivinen Esco alkoi jo lämmittelemään ja venyttelemään silosääriään, jätkä kuulkaas valmistautuu painimaan uuden tulokkaan kanssa. Mutta siihen täytyy odottaa muutama kuukausi… Kerttu puraisee kyllä ensi töikseen neulahampaillaan poikia pippelistä, hah.

Suomi on maailman vaurain maa!! Ei pelkästään rahallisesti, vaan myös demokratian ja hallinnon laadultaan, kertoo talouslehti Financial Times. Tämä upea tulos käy ilmi brittitutkimuksesta, Legatumin tekemästä vaurausindeksistä. Toiseksi ylsi SVEITSI ja kolmanneksi RUOSTI. Viime vuonna Suomi oli kolmas ja Australia oli ykkönen. JEEE!

Mutta ei paljon piristä olla suomalainen kun VIIDES sadepäivä takana! Sataa tai tihuttaa! Alkaa Avellanillakin huumori loppua tähän märkään pimeyteen! Aurinko! Don’t leave us!

Meidän Viljo on tammikuussa 3-v ja Escobar viettää myös tammikuussa synttäreitä, mutta 2-vuotisjuhlia. Nuo niin rakastettavat ja suloiset kaksi mäyräkoiraa ovat kuin eri planeetalta:

ESCO: Kuin ylivilkas ADHD jackass, saa juoksukohtauksia, ei mieti vaan touhottaa, kroppa kokoajan “mustelmilla”.
VILJO: Kuin sivistynyt britti mirri kaulassa, pohtii asioita, ja pitää örisevää rentoutumisääntä.

ESCO: Annan puruluun, melkein nappaa sormeni mukaan, jyrsii luun atomeiksi kymmenessä minuutissa. 
VILJO: Ottaa puruluun nätisti kädestäni, vie sen piiloon ja katsoo ihmeissään Escoa kuin ajatellen että “mitä järkeä tuossa jyrsimisessä on?”.

ESCO: Koiraihmiset kehuvat “persoonalliseksi”, ei kuulemma (vielä) “näyttelykypsyyttä”.
VILJO: Koiraihminet kehuvat erityisen kauniiksi, on ollut mukana koiranäyttelyissä.

ESCO: Tullessani kotiin ulvoen hyppii kuin kenguru, iloitessaan kaataa pöytiä ja “ilopissa” lentää > kauhee siivo (pakko käyttää ignooramistekniikkaa kun saavun kotiin).
VILJO: Heiluttaa häntäänsä tavallista enemmän, käy moikkaamassa ja menee keittiiöön ruokakupilleen odottamaan syötävää.

ESCO: Metsälenkillä saa hyvin usein vainukohtauksia, ulvoo ja on melkein koko lenkin takajaloillaan, unohtaa kaikessa “metsästysviettikiimassaan” pissiä ja kakkia, joten lenkin jälkeen pyritään rauhoittumaan jotta tarpeidenteko tulee muistiin.
VILJO: Kävelee vierelläni ja merkkailee pissillään joka kymmenen puun.

ESCO: Ei voi pitää sekuntiakaan vapaana omalla pihalla. Saa sinkoilukohtauksia, häipyy metsään eikä tule takaisin. Etsinnöissä menee usein monta tuntia. Ja voi sitä itskua ja pelkoa “onko se jäänyt auton alle???”….
VILJO: On pihalla vapaana. Istuu ylväävä puutarhakalustetuolilla (hänen “oma” tuoli) ja sieltä haistelee metsän tuoksuja. Käy välillä kaivamassa kuoppaa pihalla.

ESCO: Kostealla kelillä metsälenkin jälkeen aivan likainen, selkää myöten.
VILJO: Vain masussa ja rinnuksilla vähän mutaa.

ESCO: Ei millään suostu syömään.
VILJO: Ahmii oman annoksensa minuuteissa ja sitten pyrkii hotkaismeaan myös Escon dissaaman annoksen.

ESCO: Kakkii vieläkin melkein päivittäin sisälle. Ugh! (Vaikka päivän aikana on ulos jo monet tortut väännetty…)
VILJO: Tuli sisäsiistiksi jo neljän kuukauden ikäisenä.

ESCO: Suuttuessaan menee pissaamaan sänkyyn. (…ja ne suuttumisen aiheet; pentele jätitte meidät kotiin!! siis pariksi tunniksi…)
VILJO: Suuttuessaa mököttää saunan pukuhuoneen pöydän alla.

ESCO: Autossa tarvitsee jonku puruluun, mutta pääosin nukkuu (onneksi).
VILJO: Haluaa autokyydissä tarkkailla minne kuski ajaa, eli katselee ikkunoista ulos.

ESCO: Päivittäisellä olohuoneen matolla tapahtuvalla “halailuhetkellämme” hyppii intoa täynnä päälleni, haukkuu ja ulvoo ja käy kaikkia sohvat sekä tuolit ilakointijuoksulla läpi, jonka jälkeen tulee tönimään Viljoa pois läheltäni ja yrittään nuolla kasvoni kuola valuen.
VILJO: Hässäkästä huolimatta tulee tyynen rauhallisena viereen makoilemaan selällään, vaivautuu antamaan emännälle muutaman pikku pusun.

ESCO: Seuraa minua joka paikkaan, tuntuu ettei hän rentoudu ollenkaan kun pitää jatkuvasti olla päkiöillään “missä se emäntä on?”.
VILJO: Makoilee pattereiden läheisyydessä lämpimissä paikoissa ja on kiinnostunut lähinnä vain ruoasta ja ulkoilulenkeistä.

YHTEENVETO:
Esco: Elää kuin iso koira, primitiivisillä tunteilla ja TÄYSILLÄ.
Viljo: “Kunhan ny täs vaan möllötän ja oon ihana.”

AND WE LOVE THEM BOTH!!

Tänä syksynä hermoilin blogissa voisiko joku eläin mahdollisesti napata pienet koirani saaliiksi landeasuntomme pihalta… No, nyt Lapissa on maakotka hyökännyt poron kimppuun. APUA!!!

Tässä BBC:n taltioima video tapahtumasta. Kertokaahan nyt citymuijalle että onko tuollaisia tapauksia Etelä-Suomessa??

Jaahas. Kaksi mielipidemittausten suosikkiehdokasta dissasi kotimaisen politiikan mestareiden liigan. Sauli Niinistö ilmoitti pari päivää sitten ettei ole enää kiinnostunut ehdokkuudesta presidentinvaaleissa 2012. Ja nyt Hesari uutisoi ettei ulkoministeri Alexander Stubbia nappaa kansalliset sarjat. Vanhasen suosio on pohjalukemissa ja demarit yhä ihmettelee kuka on heidän jengin kapteeni. Jos politiikan kansallinen pääsarja ei kiinnosta ykköshyökkääjiä, niin ketä se kiinnostaa? Kuka hullu lähtee vaalirahoitussotkujen ja muutaman ministerien naisseikkailuhärdellien jälkeen enää mukaan kotimaan politiikkaan median polttavan suurennuslasin alle?

Huh olipas lystikäs weekend…  Oli erittäin mukava katsoa yleisöstä Horse Showta, pikkasen rennommissa tunnelmissa kuin viime vuonna. Tasan vuosi sitten olin erittäin jännittyneenä itse hevosen selässä Helsinki Horse Showssa Tallitähtien finaalissa. Se oli kuitenkin fantastinen kokemus.
Mutta nyt on jäätävä tarve avautua tästä heijastin casesta: laki velvoittaa meitä käyttämään pimeällä heijastimia. Suomessa kuolee vuosittain noin 50 jalankulkijaa ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta KAIKKI OLIVAT ILMAN HEIJASTINTA!! Lue lisää Poliisin sivuilta.

PIMEÄSSÄ ja varsinkin sateella autoilija ei kunnolla näe tummiin pukeutuneita jalankulkijoita, ellei kuski omaa Batmanin infrapunakatsetta. Itse en ikinä lähtisi tepastelemaan Helsingin kaduille ilman heijastinta. Käytän “jalkakäytävämättömillä” taajama-alueilla kävellessä ja lenkkeillessä huomioliiviä…saa nauraa…
Olen ratin takana kokenut tänä vuonna pimeällä sadekelillä jo kaksi läheltä piti tilannetta kun jalankulkijaa ei yksinkertaisesti näkynyt laisinkaan. Esimerkiksi muutamilla Kirkkonummen ja Espoon taajama-alueiden valaisemattomilla teillä, joissa jalankulkijoille ei ole edes omaa jalkakäytävää, ajan pimeällä sydän kurkussa körryyttelyvauhtia kun rekat sekä linja-autot tulevat vastaan ja tien reunassa kävelevät jalankulkijat ovat minulle melkein näkymättömiä.

Autoliitto on testannut erilaiset heijastimet ja tässä linkki koosteeseen.
Ja vinkkinä, erimerkiksi Aarikalta sekä Marimekolta löytyy vekkuleita heijastimia.

Komiikkaa komiikkaa. Ihastuin Conan O’Brienin showssa vierailleeseen näyttelijä Ken Jeongiin. Todellinen KOMIIKKAKONE!
Nelikymppinen Jeong on ennen näyttelijänhommia työskennellyt lääkärinä.

Tässä clippi elokuvasta Knocked Up (Paksuna 2007) ja pätkä hänen stand-up keikalta ennen menestyselokuvia. Ihmettelen jos  ei nauruhermojasi kutkuttanut…

Pari viikkoa sitten tapasin ulkomaalaisia ystäviäni ja puhuimme jälleen kerran kulttuurieroista. Keskustelu starttasi kun ystävättäreni (42-vuotias ranskalaisdaami ja 31-vuotias sveitsiläinen) selailivat paria suomalaista naisten aikakauslehteä ja kysyivät onko ne jotain ns. luomu-elämäntavan lehtiä? Ei, kumpikaan lehti ei ollut esimerkiksi Voi Hyvin- tai Evita-lehti, ei, vaan kyseessä oli yksi melko uusi muotiinkin panostava julkaisu ja toinen oli vähän legendaarisempi naistenlehti kauneussivuineen.
Kysyin ihmeissäni miksi he olettivat lehtien käsittelevän ns. luomu-sceneä.

No, kuvien naiset eivät kuulemma olleet kovinkaan “naisellisia”. Lehtien sivuilla nähdyillä naisilla oli heidän mielestään todella vähän meikkiä ja jos oli, se oli luonnollinen meikki. Koruja ei näkynyt juuri laisinkaan ja eniten ihmetystä aiheutti hiustyylit “miksi ihmeessä niin monella on lyhyt tukka?”…”Onko teidän presidentti trendsetteri Suomessa?” …”Ja miksi ihmeessä noin paljon housuja ja balleriinakenkiä??”

En osannut vastata mitään. Ainakaan aluksi. En ollut koskaan oikeastaan pohtinut asiaa. Mutta hetken mietittyäni vastasin lehdistä huvittuneiden ystävieni epänaisellisuus-syytöksiin. Saarnasin siitä kuinka Suomi sai kovat sotavelat ja silloin myös naiset lähtivät työmaailmaan, vaihtoivat hameet housuihin ja korkokengät mataliin. Sodassa kaatui paljon miehiä, mikä vaikutti siihen, että naiset lähtivät hoitamaan töitä miesten rinnalle. Ja oli myös pula-aika, siinä vaiheessa kosmetiikka ja muut krumeluurit olivat sivuseikka. Isoäitimme ovat olleet mukana ahertmassa Suomen nousuun eikä siinä aherruksen keskellä niille lukemattomille sodanjälkeisille tyttärille (meidän vanhemmille) ehditty eikä haluttu selitellä huulipunista ja pitsimekoista. Tämä oli minun selitykseni heille. Ja he ymmärsivät sen. Taisin kait keksiä loistavan tekosyyn.

Hmmmm… toisaalta mikä meitä nykyajan naisia vaivaa, kun panostamme aivan liikaa järkevyyteen esimerkiksi pukeutumisessa. Niin harva meistä käyttää huulipunaa, emmekä ole päivittäin korkokengissä, emme käytä NAISELLISIA päähineitä, raapustamme kasvoille maksimissaan ripsiväriä ja aurinkopuuteria, tyydymme tukkaan poninhännällä tai emme käytä korviksia juuri lainkaan. En tiedä.

Mutta sen olen itseni kohdalla huomannut, että sanonta “maassa maan tavalla” on totta tässäkin asiassa. Itse noissa “naisellisimmissa” maissa (lue muu Eurooppa, heh) ollessani käytän paljon useammin korkokenkiä ja ehostan naamavärkkiäni voimakkaammalla meikkikerroksella kuin kotimaassa. Helsingissä pidän usein lippalakkia, ja farkkujen kanssa jopa katulenkkareita. Mutta Ranskassa en ole koskaan ollut lippis päässä. Puhumattakaan että koskaan lähtisin kävelemään Pariisin katuja lenkkitossuissa.EI! Niin se vain on. Me suomalaisnaiset taidamme olla poikatyttöjä – ainakin kotimaassa.

Ihan vain helmikoruillakin saa jo  “pehmeämmän” eli naisellisemman ulkoisen habituksen… Ja puhumattakaan pidemmistä hiuksista. Mutta jokainen taapertaa tylillään ja annetaan kaikkien kukkien kukkia! Menenkin tästä pesemään päivän meikit pois ja laittamaan pitsisen yöasun päälle – unohtamatta lämpimiä villasukkia.
xoxo, Viuvau

Olisi mukava tietää miksi näen jatkuvasti unta karhuista ja susista, jotka jahtaavat minua metsässä…??? Pääsen unessani sisälle johonkin rakennukseen ja nuo kiukkuisen villieläimet yrittävät tunkea ikkunoista sisään. Juoksen ympäri rakennusta sulkemassa ikkunoita, joita en millään meinaa saada kiinni… Ja sitten uni vain loppuu pox ilman mitään loppuhuipennusta. Ärsyttävää.

Syyskuu meni älyttömän nopeasti! Harmittaa kun en ehtinyt tänne skriivaamaan piiiiiitkään aikaan. No, tässä kuitenkin tuttuun tapaan edellisen kuukauden parhaat palat!

Paras asia: Lämpöä riitti syyskuussakin!
Paras teko: Kymmenien litrojen puolukkasaalis
Paras tapahtuma: Venäläinen illallinen Pietarissa venäläisellä live-musiikilla & tanssijoilla sekä muilla esiintyjillä ehostettuna Sokos Hotels Vasilievskyssä. Laulu raikasi ja snapseja kumottiin! Pietarissa oli lystiä! Myös vierailu huoneessa, jossa tarinan Rasputinia yritettiin myrkyttää ja jossa häntä ammuttiin oli jännittävä kokemus Jusupovin palatsissa/museossa. (Huomatkaa kuvissa palatsin “kotiteatteri”. Taitaa P. Diddyn ja muiden nykyajan varakkaiden kotiteatterit jäädä kakkoseksi!!)
Paras TV-huomio: YLE TV2:n Pressiklubi ja Nelosen Uutisten meteorologi Kerttu Kotakorpi! Pitkästä aikaa RENTO ja sitä kautta selkeäsanainen “säätyttö”. (Kun Kerttu saa vielä palleahengityksen toimimaan niin hän on perfecto!)
Paras web-huomio: Ruotsalaisen muotitoimittaja Sofi Fahrmanin blogi Sofis mode Aftonbladetissa.
Paras ruokailukokemus: Itse leipoma sienipiirakka
Parhaat ostokset: Mustat kiiltävähköt “nahkalegginsit” 30 €:lla, mutta ei muistikuvaa mistä ostinkaan ne. Menee housufunktion lisäksi myös mekkojen, hameiden ja pitkien neuleiden kanssa hyvin! Ei purista mistään!
Ja Malacon Truly karkit!! Penskanomaisesti popsin niitä, mutta vain viikonloppuisin, hih…”karkkipäivinä”.

Ja mitä odotan lokakuulta: Minimoin sosiaaliset riennot! Onneksi kurja, kylmä ja pimeä syksy alkoi. Paljon joooooogaaaa!!